Hip hop tuli Suomeen radioiden ja MTV:n kautta

Hip hopin maailmanvalloitus osui Suomessa varsin sopivaan väliin. Ennen vuotta 1985 Ylelle ei oikeastaan ollut vaihtoehtoa, sillä vasta tuolloin ensimmäisille paikallisradioille myönnettiin toimilupa. Tämän jälkeen myös uudenlainen musiikki pääsi saavuttamaan suuren yleisön ensimmäistä kertaa.

Erityisesti Helsingissä Radio City ja Radio Ykkönen soittivat paljon sellaista musiikkia, jota Suomessa ei oltu ennen kuultu. Tämä oli siis aikaa ennen Music Televisionia. Tuolloin Suomeen ei löytänyt tietään monikaan amerikkalaisen popin kappale. Nyt kun ne soivat vähitellen radiossa, nauhoittivat nuoret kappaleita innoissaan kasetille.

 Suomen ensikosketus hip hopiin tapahtui Run D.M.C.:n innostamana

Suomessa luultavasti ensimmäisiä koko maan tasolla valtavirtaan noussut räppibiisi oli Run D.M.C.:n ja Aerosmithin yhteistuotanto Walk This Way. Kappale oli yhdistelmä rokkia ja räppiä ja siitä tuli maailmanlaajuinen hitti. Suomessa ensimmäinen räppilevytys oli kaupunkikulttuurivaikuttajana tunnetun Njassan käsialaa. General Njassa eli Jyrki Jantunen tuli tutuksi Radio Helsingistä ja Levyraati-ohjelmasta. Vuonna 1983 hän levytti ranskalaiselle Barclay-levymerkille elektrobiittejä hyödyntävän I’m Young, Beautiful and Natural -kappaleen.

Livekeikoille Lepakkoon ja Vanhalle

1980-luvulla tärkeimmäksi keikkapaikaksi räpille ja rockille nousi Lepakko. Sama koski useaa muuta alakulttuuria. Ensimmäinen hip hop -aalto näkyi Lepakossa 1980-luvun lopussa ja ensimmäiset ulkomaisten rap-artistien livekeikat olivat Helsingissä vuosina 1988-89. Todellinen sukupolvikokemus oli räppäri Ice-T:n keikka Lepakossa. Keikka myi hetkessä loppuun, ihmiset jonottivat ulkopuolella ja lipuista käytiin villiä huutokauppaa. Lepakon lisäksi bileitä järjestettiin Vanhalla ylioppilastalolla.

Internet toi musiikin kaikkien saataville

Vuosituhannen vaihteessa asiat alkoivat tapahtua vauhdilla. Hip hopista tuli valtavirran musiikkia ja harrastajakunta oli laajaa. Lisäksi yksittäiset menestystarinat kasvattivat fanipohjaa. Internetin kehittyminen mahdollisti räppivaikutteiden leviämisen ennen näkemättömällä laajuudella. Kun 1980-luvulla radiossa saattoi sattumalta soida jossain välissä yksi räppibiisi, nykyään jo kotimaistenkin musiikkivideoiden virta Youtubessa on valtava. Tähän päälle tulevat vielä kaikki mahdolliset ulkomaiset bändit. Ensimmäiset hip hop -keikat ja hip hopiin erikoistuneet klubit nähtiin Suomessa 1990-luvun alussa. Nykyään tapahtumia järjestetään ympäri vuotta ja sekä kotimainen että ulkomainen hip hop kuuluu suurimpien festareiden vakio-ohjelmistoon.

DJ Anonymous levitti rap-kulttuuria Suomeen

Vaihtoehtojen kasvaessa fanikulttuuri on muuttunut, sillä enää ei ole vain yksittäisiä suuria bändejä joita kaikki ikäluokan teinit fanittaisivat. Toista oli silloin, kun hip hop oli vielä pienten piirien juttu. Lifesaver-levykaupan ja legendaarisen Worldwide-klubin omistaja Sampo Axelsson eli DJ Anonymous muistelee, että hänen lapsuudessaan kaikki kuuntelivat Kissia ala-asteella. Kissin jälkeen seurasi WASP ja muita 1980-luvun hevibändejä.

Axelsson aloitti DJ:n uransa alaikäisenä, mutta valehteli ikänsä päästäkseen klubeille soittamaan. Kaikki piti kuitenkin opetella alusta asti itse, sillä esimerkiksi skrätsäämisen tekniikka oli kaikille Suomessa aivan vierasta. Axelsson yritti oppia katsomalla MTV:n musiikkivideoita, mutta videot eivät osoittautuneet erityisen realistisiksi. Toinen DJ:n kohtaama ongelma oli se, että rap-levyjä ei tuohon aikaan ollut Suomessa samalla tavalla saatavilla. Helsingissä levyjä saattoi etsiä levy- ja vaatekauppa Jointista, jota piti Pasi Paloniemi. Suuri osa levyistä piti kuitenkin hakea ulkomailta, yleensä Tukholmasta.

Legendaarinen hip hop -klubi onnistui jo ensimmäisissä bileissään

Vuonna 1996 DJ Anonymous perusti yhdessä Didier Selinin kanssa Tavastialla Suomen ensimmäisen hip hop -klubin Worldwiden. Worldwidesta tuli Suomen tärkein hip hop -tapahtuma. Axelsson kertoo, ettei tiennyt ensimmäisiä bileitä järjestäessään promotoinnista mitään, vaan jakoi vain tuhat flyeria ympäriinsä. Silti Tavastia oli melkein täynnä ja bileistä tuli vakituinen juttu, joihin saatiin myöhemmin houkuteltua myös ulkomaisia esiintyjiä.