Karaoke baarit

Suomalaisten ikuisessa suosiossa ovat aina olleet karaoke baarit. Niihin menevät iltaa viettämään sekä nuoret, että vähän vanhemmat. Karaoke kuuluu suomalaiseen kulttuuriin isona osana ja sen laulaminen aloitetaan jo nuorena.

Nuorena aloitetaan ensin pelaamaan Singstar- laulupeliä, jonka jälkeen siirrytään hieman vanhempana baarien karaoke tiloihin. Moni suomalainen omistaa jopa karaoke laitteiston omaa takaa, jolloin karaoke kuumeen iskiessä ei tarvitse edes ovesta ulos lähteä. Karaokella viihdytetään, niin sitten kaverien illanviettoja kuin myös sukujuhlien jatkoja. Karaoke baarejahan myös löytyy jokaiseen makuun ja suurimmasta osasta baareista karaoke huone tai nurkkaus löytyykin. Ja kukapa ei rakastaisi lähteä laulamaan muutamana olut rohkaisun jälkeen. Karaoke baarit ovat hyvä tapa päästää sisäinen esiintyjä valloilleen. Ja mikä parasta, karaokea pääsee laulamaan, vaikka laulutaidot eivät huippuluokkaa olisikaan. Karaoken tarkoitus on päästää amatöörit, joiden intohimona on laulaminen lavalle. Tietysti kannattaa muistaa myös säästää kuulijoiden korvia tietyissä tilanteissa. Karaoke paikkojahan myös löytyy moneen makuun ja paikka kannattaakin valita omien musiikkimieltymysten mukaan. Jos suosii enemmän iskelmää ja kotimaista musiikkia, kannattaa yleensä paikaksi valita enemmän pubimainen ympäristö. Jos taas suosii ulkomaalaisia uusia hittejä, löytyy näitä enemmän tanssibaarien valikoimasta. Pitää kuitenkin muistaa, että vaikka karaoke suomessa onkin suosittua, ei sitä välttämättä ihan jokaisesta baarista löydä. Usein baareissa on myös laulu-Illat merkitty erikseen, jonka saa aina tarkistettua baarin www-sivuilta tai Facebookista.

Helsingin parhaat karaoke baarit

Pääkaupunkiseudulta luonnollisesti löytyy paljon erilaista valikoimaa ja baareja joka makuun. Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla vieraillessa kannattaakin käydä pienimuotoisella baarikierroksella, jossa omiin mieltymyksiin sopivan baarin helpoiten löytää. Keskustan baarit ovat melko lähellä toisiaan, joten baarista toiseen hyppely onnistuu helposti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että joskus se lempibaari löytyykin vähän kauempaa keskustasta. Anna K niminen baari on yksi Helsingin suosituimmista. Se sijaitsee kätevästi Annankadulla, kuten nimestä voi päätelläkin. Tämä baari vetää sopivasti yleisöä ja esiintyjiä ja heidän biisilistansa on tarjolla suoraan puhelimeen. Tämä tekeekin kappaleen valinnasta vielä helpompaa. Lauluillat ovat heillä keskiviikkoisin ja torstaisin. Toinen suosituista karaoke baareista on nimeltään Erottaja, joka myös nimensä mukaan sijaitsee erottajankadulla. Tänne ainakin nimensä puolesta löytää helposti perille. Erottaja baarissa laulamaan pääse joka ikinen ilta ja pitkän aukiolon seurauksena illat pääsevätkin venymään jopa aamu neljään. Erottaja baarissa on kaksi erillistä huonetta, joten jos laulaminen rupeaa kyllästyttämään, voi siirtyä toiseen huoneeseen tanssilattialle.Yökyläpeli on pienempiä aareja suosivan valinta. Tämä pienempi baari sijaitsee Fabianinkadulla ja tarvitsee pelkästään muutaman ihmisen tunnelman luomiseen. Tässä baarissa lauletaan karaokea tiistaista lauantaisi ja listalta löytyy suurimmaksi osaksi kansainvälisiä hittejä.Tai sitten, jos haluaa laulaa hieman kansainvälisemmässä paikassa, on Swengi sopiva paikka. Sieltä löytyy kappalaita Suomen ja Englannin lisäksi Ranskan, Ruotsin, Espanjan ja Italian kielillä. Swengi sijaitsee iso Roobertinkadulla ja on auki keskiviikosta lauantaihin.

Helsingin parhaat karaoke baarit

Kokeneemmalle laulajalle sopiva paikka löytyy Antikadulta, Pressa yöklubilta. Täällä taso on enemmänkin ammattilaulajille sopiva. Yöklubi järjestää erilaisia karaokelaulajien kilpailuja, jotka ovat jo erittäin korkeatasoisia ja laadukkaita esityksiä. Pressa ei kuitenkaan järjestä normaaleja karaoke iltoja, vaan lavalle pääsyssä pitää olla jo hieman parempitasoinen esiintyjä ja laulaja.Helsingistä löytyy karaoke baareja melkein joka kulman takaa ja jokainen varmasti täältä löytää mieleisensä. Karaokehan perustuu laulamisen tuomaan mielihyvään, joten kokemattomankin laulajan kannattaa rohkeasti lähteä lavalle laulu kuumeen iskettyä. Parhaimmissa karaoke paikoissa annetaan tilaisuus jokaiselle ja tunnelma syntyy karaoken luomasta yhdistymisestä kanssa juhlijoiden kanssa.