Keimola Rockilla on kyseenalainen kunnia olla Suomen epäonnistunein festivaali

Vuonna 1972 Suomessa oli poikkeuksellisen aurinkoinen ja lämmin kesä, johon mahtui oikeastaan vain yksi todella sateinen viikonloppu. Juuri tuona viikonloppuna Keimolassa järjestettiin alueen ensimmäinen Helsinki Rock Festival eli Keimola Rock, joka on jäänyt historiaan Suomen kurjimpana.

Festivaali järjestettiin moottoriradan varrella Keimolassa, joka oli tuolloin osa Helsingin maalaiskuntaa. Järjestäjillä oli kunnianhimoinen tavoite rakentaa pääkaupunkiseudulle täysimittainen festivaali, joka sai innoituksensa Turun Ruisrockin menestyksestä ja jonka oli tarkoitus haastaa Ruisrockin valta-asema. Festivaalin kokoonpanijana toimi viihteen monitoimimiehenä tunnettu Benny Hermansson.

Ennätyssade jatkui koko viikonlopun

Sää ei kuitenkaan suosinut tavoitetta. Koko kesän jatkunut lämpö nimittäin loppui kuin seinään festivaalin alkaessa ja tilalle saatiin sade. Sade ei laantunut koko viikonloppuna. Viikonlopun jälkeen festivaalin osallistujat kommentoivat, että alueella pääsi paremmin etenemään uimalla kuin kävellen. Ilmatieteenlaitoksen tilastojen mukaan perjantain ja lauantain aikana alueella satoi melkein 85 millimetriä vettä. Tilannetta pahensi voimakas tuuli. Lauantaina lämpötila oli vain reilut 10 astetta.

Festivaalista arvion kirjoittanut Lauri Karvonen kuvaili tunnelmia Helsingin Sanomissa näin: ”Sääli, siinä Keimolan rock-festivaalien lauantaipäivää päällimmäisenä hallinnut tunne. Sääli niitä lukuisia läpimärkiä, kylmästä värjöttäviä pikkutyttöjä ja -poikia jotka perjantaina olivat telttoineen majoittuneet moottoriradan ankaraan maastoon ja joutuneet seuraavana yönä ankaran sateen ja tuulen ripoteltaviksi. Osa heistä sai kurjuudesta piankin tarpeekseen ja suunnisti jo seuraavana aamuna takaisin kotiinsa, osa kuitenkin pysytteli sinnikkäästi paikalla etsien lukuisten myyntikojujen liepeiltä turhaan suojaa pieksevää sadetta vastaan.”

Surkeat järjestelyt suututtivat sekä yleisön että esiintyjät

Festarin ainoa ongelma ei ollut sää. Sekä osallistujat että esiintyjät ovat raportoineet myös äärimmäisen huonoista järjestelyistä. Sade sai festivaalialueena toimineen rallicrossradan muuttumaan mutavelliksi ja teltat lensivät tuulessa. Alueen valaistus oli unohdettu kokonaan suunnitella ja yöaikaan ihmisen kaatuilivat mudassa liukastellessaan.

Esiintymislava muistutti huojuvaa lautakasaa, jonka eteen oli muodostunut järveä muistuttava lammikko. Turvallisuussyistä yleisö oli eristetty aidalla kymmenien metrien päähän lavasta. Suuri osa ulkomaisista esiintyjistä perui tulonsa ja toisaalta paikalla olisi ollut kuulijoitakin vain muutama.

Ensimmäisessä Keimola Rockissa oli esiintymässä mm. Dave Lindholm, joka veti keikan kitaristi Mike Westhuesin ja basisti Tom Kuchkan kanssa. Lindholm toteaa kyseessä olleen elämänsä ainoan keikan, jonka jälkeen hän joutui kaatamaan vettä pois akustisesta kitarasta. Huonosti rakennettu lava ei tarjonnut minkäänlaista suojaa sateelta. Sähkölaitteet kastuivat ja sade aiheutti niihin oikosulkuja, tehden lavasta hetkittäin hengenvaarallisen. Osa brittiartisteista perui esiintymisensä nimenomaan turvallisuuteen vedoten. Lindholm toteaa, että ensimmäisessä Keimola Rockissa ei toiminut yhtään mikään eikä hän ole koskaan nähnyt yhtä huonosti järjestettyä festivaalia.

Viimeinen yritys Keimola Rockista

Keimola Rock järjestettiin vielä seuraavana vuonna, mutta festivaali ei sujunut juuri edellisvuotta paremmin. Sää oli kylmä eikä yleisön mukavuuteen ei ollut taaskaan panostettu lainakaan. Lisäksi festivaalilta alkoivat rahat olla lopussa. Tekninen henkilöstö ja esiintyjät jäivät ilman palkkioitaan, osa heistä jo toista kertaa. Muusikot vannoivat, etteivät enää koskaan esiintyisi kyseisellä festivaalilla.

Vuoden 1973 Keimola Rock jäikin viimeiseksi. Kokemus Keimola Rockista oli niin karmea, että pitkään aikaan Helsingin seudulla ei uskallettu järjestää yhtäkään suurta festivaalia. Hyvänä puolena huonossa festarikokemuksessa oli kuitenkin se, tämän jälkeen Suomessa alettiin kiinnittää aivan uudella tavalla huomiota tapahtumien turvallisuuteen ja järjestäjien rehellisyyteen. Artistit oppivat vaatimaan palkkioistaan takuut eikä tapahtumaa saanut mainostaa sellaisten tähtiesiintyjien nimellä, joilla ei ollut aikomustakaan esiintyä festivaalilla. Hyvänä puolena Keimola Rockista mainittakoon myös, että siellä soitti yleisölle ensimmäistä kertaa tuolloin vielä tuntematon Hurriganes-yhtye. Levy-yhtiön edustaja sattui näkemään keikan ja tästä alkoi tuon legendaarisen bändin menestystarina.