Maailman erikoisimpien baarien taustalla on usein vielä oudompia tarinoita

Oletko kyllästynyt kulmabaariisi? Ei huolta, vaihtoehdoista ei ole pulaa. Maailmassa riittää mitä omituisempia ravintoloita ja baareja. Vai miltä kuulostaisi merenalainen baari, kaksipuolisella peilillä varustettu wc tai hotelli täynnä kummituksia? Valitse suosikkisi tai kierrä vaikka kaikki. Muista ottaa kamera mukaan!

Hobbit House, Manila

Maailman erikoisimpien ravintoloiden listalle kuuluu kiistatta Filippiineillä sijaitseva ravintola nimeltä Hobbit House. Nimensä mukana ravintolan sisustukseen on haettu inspiraatiota J.R.R. Tolkienin kirjallisuudesta ja lopputulos on erittäin kodikas ja viihtyisä. Tässä ravintolassa ei ole suinkaan panostettu ainoastaan sisustukseen. Henkilökuntana toimivat ainoastaan erittäin lyhyet ihmiset. Vaikka konsepti saattaa kuulostaa omalla tavallaan häiritsevältä, idea perustuu kuitenkin hyviin periaatteisiin. Ravintolan on perustanut amerikkalainen Jim Turner, joka on entinen rauhanturvaaja. Hän on koko elämänsä ollut suuri Tolkienin fani ja ravintolan perustaminen tuntui hauskalta ajatukselta. Pääasia kuitenkin oli, että Turner sai palkattua ravintolan henkilökunnaksi siihen asti kadulla eläneitä kodittomia, joita oli syrjitty heidän pituutensa vuoksi. Turnerin kautta he saivat lopulta rehellistä työtä ja arvostusta. Eniten vierailusta Hobbit Houseen saa irti, jos tutustuu etukäteen Taru Sormusten Herrasta -maailmaan. Tarjoilijat ovat kirjansa lukeneet ja pysyvät hyvin iloluontoisen hobitin roolissaan.

Depeche Mode -baari, Tallinna

Hieman lähempää löytyy myös kiinnostavia kohteita. Tallinnassa ihmetystä, ihastusta ja ärsyynnystä on jo vuosia herättänyt Depeche Mode -teemabaari. Tässä baarissa viihtyäkseen täytyy pitää Depeche Moden musiikista – tai ainakin sietää sitä. Muuta musiikkia ei nimittäin ole illan aikana tarjolla. Musiikin lisäksi tarjolla bändin kiertuekuvia, keikka- ja haastatteluvideoita ja Personal Jesus -kappaleen mukaan nimettyjä juomia. Baarilla on loistava sijainti keskellä Tallinnan vanhaa kaupunkia. Baarin omistaja Dan toteaa, että vielä kymmenen vuotta sitten Tallinnassa oli heikosti mitään erikoisempia baareja tai paikkoja alakulttuureille, joten hän perusti sellaisen itse. Dan itse on todellinen fani, eikä myönnä kyllästyvänsä musiikkiin edes vuosien baarityöskentelyn jälkeen. Baarista ovat saaneet vihiä myös bändin jäsenet ja heistä Martin Gore ja Andy Fletcher ovat jopa käyneet paikan päällä. Danin mukaan tämä tapahtui täysin yllättäen, eikä heille oltu lähetetty erillistä kutsua. Danin mukaan herrat viihtyivät heille omistetussa baarissa aamuun asti.

Danin mukaan herrat viihtyivät heille omistetussa baarissa aamuun asti

Kummituskasino Excalibur, Las Vegas

Las Vegasista riittää kummitustarinoita, mutta yllättävän moni niistä liittyy yhteen tiettyyn hotelliin. Las Vegasin Stripin loisteessa sijaitseva Excalibur-hotelli on rakennettu muistuttamaan keskiaikaista linnaa ja se oli vielä rakennusvaiheessaan maailman suurin hotelli. Jos pelkäät kummituksia, saatat nauttia enemmän pelaamisesta Pokerstars Casinolla tai Las Vegasissa Stripin muilla kasinoilla, mutta selkäpiitä karmivaa jännitystä hakeva suuntaa paikan päälle Excaliburiin. Excalibur avattiin yleisölle vuonna 1990. Kasinohotellin vieraat ovat koko kasinon historian ajan toistuvasti raportoineet, että hotellissa on aavemainen tunnelma ja monien kohdalle on osunut myös pelottavia hetkiä. Erityisesti hotellin 10. kerroksessa majoittuneet vieraat ovat kertoneet tunteneensa, että heitä seuraa joku tai jokin. Vieraat ovat myös kuulleet aavemaisia ääniä, joille ei ole löytynyt selitystä. Muutamat vieraat ovat jopa tunteneet hengityksen korvaansa vasten kulkiessaan yksin hotellin käytävillä, mutta eivät ole kääntyessään nähneet ketään.

Regatta Hotel, Brisbane

Joskus erikoisuudeksi riittää ravintolan wc. Ainakin jos se on sellainen kuin Regatta-hotellissa. Tämä arvokas yli 100-vuotias baari on saanut turistit ja kansainvälisen lehdistön kiinnostumaan – ja syystä. Baarin miestenvessassa yksi seinistä on korvattu kaksisuuntaisella peilillä, josta wc:ssä asioiva voi katsoa ulos, mutta ohikulkijat eivät näe sisään. Sekä BBC että Lonely Planet ovat nostaneet baarin yhdeksi maailman oudoimmista tämän näköalan vessan takia. Peili on ravintolan edellisen omistajan asentama ja se on ollut paikallaan noin kymmenen vuotta. Osa sivustoille kommentoineista kävijöistä on todennut, että vessa antaa aivan uuden määritelmän esiintymisjännitykselle. Koska kyseinen wc on vain miesten käytössä, tyhjennetään se aina toisinaan kävijöistä, jotta naisetkin pääsevät ihmettelemään näkymää.

Red Sea Star, Eilat

Red Sea Star, Eilat

Toisinaan iltadrinkkinsä voi nauttia myös merenpinnan alapuolella. Israelissa, Punaisen meren kirkkaissa vesissä sijaitsee ravintola, jonne päästääkseen täytyy uskaltautua viisi metriä veden pinnan alle eli vierailla tavallaan suuressa akvaariossa. Ravintolasta tulee agenttileffoista tutut vedenalaiset piilopaikat. Uskomattoman merimaiseman lisäksi ravintolan sisustus ja ruokalista ovat saaneet inspiraationsa merestä. Israelissa mereneläviä ei ole tarjolla kovinkaan monessa ravintolassa, joten tässä on mahdollisuus yhdistää herkuttelu ja näköala. Juomavinkkinä voi kertoa, että israelilaiset viinit ovat erittäin hyviä ja tuontiviineihin nähden edullisia. Myös paikalliset oluet ovat maistamisen arvoisia.

Nasa, Bangalore

Intialaisessa Nasa-baarissa voi kuvitella olevansa avaruusaluksessa tai ainakin tähän pyritään sisustuksen avulla. Koko sisustus on luotu muistuttamaan avaruusalusta ja myös henkilökunta on pukeutunut avaruuspukuihin. Vessaa koristaa kyltti ”Humanoidi-jäte”. Baari on valaistu neonvaloin. Baari on niin suosittu, että sinne täytyy varautua jonottamaan.

Giger bar, Chur ja Chateau St Germain

Giger on Alien-elokuvista inspiraationsa saanut baari. Sveitsissä on itseasiassa jo kaksi Gigeriä, sillä konsepti on saavuttanut suuren suosion. Baarin katto, seinät, pöydät ja tuolit on suunniteltu samaan tyyliin kuin elokuvien ympäristö. Sisustus on siis varsin pimeä ja painostava ja tavoittanut mainiosti sekä elokuvien visuaalisuuden että tunnelman.