Teknoklubi, jota vartioivat säälimättömät ovimiehet

Berliinissä sijaitseva Berghainin yökerho on yksi Euroopan kuuluisimmista teknoklubeista ja tullut kuuluisaksi myös siitä, että sinne on todella vaikea päästä sisään. Klubin ovimiehet ovatkin saaneet juhlijoiden ja saksalaisen median joukossa lisänimen ”ovinatsi”. Silti jono kiemurtelevat pitkin lähikatuja joka viikonloppu, toiveikkaiden juhlijoiden kerääntyessä jonottamaan klubille. On totta, että Berghainin ovipolitiikassa on tunnistettavissa aimo annos mielivaltaa, eikä samakaan juhlija voi olla varma, pääseekö seuraavallakin kerralla sisälle. Sisään mahtuu vain 1 500 ihmistä ja tulijoita olisi moninkertainen määrä.

Idän ja lännen rajalla

Berghain on saanut nimensä siitä, että se sijaitsee Kreuzbergin ja Friedrichshainin kaupunginosien välissä. Paikka on historiallinen, sillä ennen Saksojen jälleen yhdistymistä Kreuzberg sijaitsi Länsi-Berliinissä ja Friedrichshain Itä-Berliinissä. Aiemmin samalla paikalla sijaitsi yökerho Ostgut, joka kuitenkin sulki ovensa vuonna 2003. Berghainin yökerho on arkkitehtuuriltaan mielenkiintoinen, sillä klubi sijaitsee entisen voimalaitoksen tiloissa. Voimalaitoksen omistajana toimi vuoteen 2011 ruotsalainen Vattenfall, jonka vuokralainen Berghain oli, mutta myöhemmin klubi sai ostettua rakennuksen itselleen.

Teknomaailman pyhiinvaelluskohde

Vanhaan ja sokkeloiseen rakennukseen matkustetaan juhlimaan pitkienkin matkojen päästä. Berghain mainitaan jokaisessa Berliinin matkaoppaassa ja se on erityisesti nuorien vierailijoiden pääkohde. Kun DJ pääsee keikalle Berghainiin, hän tietää olevansa uransa huipulla. Vuonna 2007 amerikkalainen toimittaja Philip Sherburne kuvaili Berghainin olevan teknon tämänhetkinen pääkaupunki, vähän samoin kuin E-Werk tai Tresor olivat omana aikanaan. On totta, että teknomusiikin maailmassa klubi on täysin omaa luokkaansa. Saksassa teknobileillä on pitkät periteen ja konemusiikki kuuluu edelleen populaarikulttuurin valtavirtaan. 1990-luvulla Berliinin kaduilla järjestettiin suosittuja Love Parade -tapahtumia, joihin otti joka vuosi osaa jopa miljoona ihmistä.

Ensin pitkä jonotus, sitten kohtalonhetki

Suosiosta ja myöhäisistä aukioloajoista huolimatta klubille jonottaessa ei näe minkäänlaista riehumista tai huonoa käytöstä. Jokainen varmaankin tietää, että silloin viimeistään voi heittää hyvästit haaveille sisäänpääsystä. Myöskään pukeutumiseen ei panosteta mitenkään erityisesti, ovella kun ei selvästikään valita sen perusteella, onko juhlija viimeisen päälle laittautunut vai pukeutunut t-paitaan ja farkkuihin. Ikähaarukka on noin kahdestakymmenestä neljäänkymmeneen ikävuoteen. Jonossa tehdään myös businesta, sillä pitkän jonotuksen aikana ihmisille kelpaavat myös virvokkeet. Katukauppiaat kulkevatkin myymässä limua, energiajuomia ja olutta. Jonottajat ovat kuitenkin varovaisia, sillä humalassa ei klubille pääse.

Berghain on kuuluisa pitkistä aukioloajoistaan ja moni kävijä suunnistaakin sinne vasta aamuyöllä. Klubi on omituinen yhdistelmä täydellistä itsetietoisuutta, kuten asiakaskunnan valitsemisestakin voi päätellä, mutta myös välinpitämättömyydestä statusta kohtana. Klubilla ei ole VIP-tiloja eikä muutenkaan eri tiloja julkkiksille, vaan ainoastaan maailman parhaita DJ:tä ja hyvä äänentoisto.

Vinkkejä sisäänpääsyyn voi etsiä netistä, mutta nekään eivät takaa mitään

Sisäänpääsyn vaikeuden takia netistä löytyy useita listoja, joille on koottu vinkkejä siitä, miten mahdollisuuksiaan voisi parantaa. Berliiniläinen juhlija Evo Lucian neuvoo omalla listallaan, että kannattaa pukeutua trendikkäästi, muttei liian trendikkäästi. Tylsältä ei kannata näyttää. Jonossa kannattaa seistä rauhallisesti ja hiljaa. Toisinaan ovimiehet testaavat tietämystä sen illan dj-nimistä, joten heidät kannattaa painaa mieleen. Myös itseluottamus kannattaa olla kohdillaan, ovimiehet ovat pelottava näky tatuointeineen ja lävistyksineen.

Tiukat portsarit ovat osaltaan tietenkin myös markkinointikikka ja luovat klubin ympärille mystiikkaa. Berghainin vetovoima perustuu paljolti sille, että kuka tahansa ei pääse sisään. Samalla käytäntö luo vahvaa yhteishenkeä sisään päässeiden kesken. Klubilla sisällä tunnelma onkin katossa ja eri ikäiset ja tyyliset juhlijat tanssivat sopuisasti teknon tahtiin. Yhteishenki todella on vahva ja ilta takuuvarmasti hauska.